Joululahjaksi

Joululahjaksi

Joka vuosi tulee se hetki, kun pitää miettiä, mitä hankkia joululahjaksi kenellekin. Tämä ei olekaan mikään maailman yksinkertaisin haaste, koska lahjan antajia ja saajia on niin monenlaisia.

Joululahjaksi
Kuva: jayneandd @ Flickr Creative Commons

Tämän vuoksi tulemme esittelemään sivustollamme erilaisia joululahjaideoita esimerkiksi miehelle, naiselle, lapselle, äidille, isälle ja ties kenelle. Ei ole nimittäin ihan yhdentekevää, mitä hankkii lahjaksi kenellekin. Tiedät varmasti sen tunteen, kun joku itselle kaikista läheisin henkilö antaa sinulle lahjan, joka on niin kaukana sinun maustasi, mieltymyksistäsi ja persoonastasi, että sinun tekee mieli huutaa ja juosta metsään.

Mitä yleensäkin kannattaa antaa joululahjaksi?

Joulu on siitä kiva juhla, ettei lahjojen suhteen ole mitään tiettyä kaavaa. Nykyään on toki trendikästä viettää niin sanottua lahjatonta joulua, jossa lahjoja ei joko anneta ollenkaan tai sitten ne on etukäteen sovittu, jotta ei tule ohilyöntejä. Kuinka persoonatonta, vai mitä? Toki on parempi osua oikeaan, kun antaa joululahjana jotain aivan väärää. Toisaalta, ei elämän suurimpia voittoja saa varmalla pelillä.

mitä-joululahjaksi
Kuva: David Goehring @ Flickr Creative Commons

Kannattaa siis laittaa ajatusta peliin. Kun ei ole niin väliä, millaisen joululahjan annat, voit keskittyä siihen että mietit sen oikeasti osuvan kyseisen henkilön suhteen nappiin. Ei kannata kuitenkaan pelata ihan varman päälle, koska kukaan ei muista mustia sukkia enää seuraavan päivän jälkeen: ne ovat vain mustia sukkia. Toisaalta, jokainen äiti, jolla on pieniä lapsia, muistaa varmasti ikuisesti esimerkiksi lahjaksi saadun Cakesmash kuvauksen.

Emme missään nimessä yllytä sinua myöskään hankkimaan esimerkiksi leopardikuvioista turkkia äidillesi ellei hän ole sitä vuosikausia vonkunut itselleen. Siinäkin tapauksessa kannattaa ehkä katsoa, että turkin saa tarvittaessa vaihdettua. Itse asiassa, oli lahja mikä tahansa, niin voi olla hyvä vinkki ottaa kuitista valokuva puhelimellasi. Tämä pätee kaikkiin lahjoihin myös joulusesongin ulkopuolella. Kuitit katoavat helposti ja niistä katoaa myös muste, joten pelaa siirtosi fiksusti kuittien suhteen.

Ja by the way, oletko muuten ikinä miettinyt, mikä on ollut sinulle kaikista ikimuistoisin ja kivoin joululahja? Ja mikä on ollut totaalinen floppi, vaikka oletkin sitä peitellyt. Kun mietit nämä asiat läpi mielessäsi, alat jo pikku hiljaa tietämään mitä hankit joululahjaksi.

Osallistu lahjakeskusteluun:
Continue Reading

Ylioppilaslahja

Ylioppilaslahja

Ylioppilaslahja on hyvä valita ajatuksella, koska se on kuitenkin lahja yleensä nuorelle henkilölle, jolla on koko tulevaisuus edessä. Kyseessä on vähän kuin valmistujaislahja, jonka toivoisi kulkevan henkilön mukana läpi elämän.

ylioppilaslahja
Kuva: Jacob Botter @ Flickr Creative Commons

Ylioppilaalle annettava lahja voi hyvin olla sekä antajansa että saajansa näköinen. Ei ole niin etiketin päälle, mitä ylioppilaalle annetaan lahjana. Mitä paremmin tunnet tuoreen ylioppilaan, sitä helpompi sinun on löytää juuri hänelle paras ylioppilaslahja.

Ylioppilaslahjaksi jotain erilaista

Suosittelemme hankkimaan ylioppilaslahjaksi jotain erilaista. Jotain erilaista ja samalla aikaa hyvin kestävää. Tämä sen takia, että ylioppilaaksi tullessaan ihminen on useimmiten vielä hyvin nuori. Kyseessä on ikä, jolloin ollaan vasta astumassa aikuisuuteen, ja niinpä elämässä on jatkuvasti tiedossa erilaisia muutoksia: opiskelut, työelämä, parisuhteet, koti ja ties mitä.

Tämä tarkoittaa myös sitä, että kun elämä sitten joskus vanhempana asettuu enemmän paikoilleen, olisi ylioppilaslahjasta kiva olla vielä vahva muisto – ellei ihan fyysistä tuotetta. Tämän takia ylioppilaat saavatkin usein lahjaksi perinteisiä koruja ja kelloja.

Tässä ylioppilaslahjavinkkejä:

  • Aterimet
  • Kattiloita tai pannuja
  • Polkupyörä
  • Rannekello
  • Koru
  • Sampanjalasit
  • Designtuoli tai muu designhuonekalu
  • Kalvosinnapit
  • Kokkiveitsisarja
  • Taidetta

Jos haluat panostaa johonkin elämykseen tai muuten vaan nuoren arkea lähempänä olevaan ylioppilaslahjaan, niin suosittelemme esimerkiksi:

  • Festarilippuja
  • Lentolippuja
  • Keikkalippuja
  • Laskuvarjohyppyä
  • Kuumailmapallolentoa

Nämä ovat vain joitakin ideoita, joiden toivomme auttavan sinua saamaan ajatuksen omasta lahjastasi.

Minkä arvoinen ylioppilaslahjan tulisi olla?

Kuinka paljon rahaa ylioppilaslahjaan kannattaa panostaa? Se riippuu tietenkin sekä oman kassasi syvyydestä että suhteestasi lahjan saajaan. Vastavalmistuneen vanhemmat voivat ilman muuta panostaa hieman enemmänkin rahaa kyseiseen lahjaan, mikäli rahapussin nyörit antavat siihen mahdollisuuden. Se ei kuitenkaan ole mikään itseisarvo tai päämäärä, koska itse palkinto on jo tullut ylioppilaslakin muodossa ja juhlat ovat ne, jotka muistetaan. Kannattanee siis panostaa juhliin.

ylioppilaslahjaksi
Kuva: University of The Fraser Valley @ Flickr Creative Commons

Ylioppilaslahjan ei tarvitse olla mitenkään arvokas. Ei ole laisinkaan noloa tuoda lahjaksi jotain pientä ja söpöä. Toki lahjansaajan näköinen lahja on aina kiva myös itse saajalleen. Mutta jos ajatellaan asia näin: mikäli henkilö tykkää jostain tietystä bändistä, niin sinun ei tarvitse hankkia lentoja, hotellia ja lippuja bändin keikalle Lontooseen. Voit hankkia liput bändin keikalle Suomessa, mutta voit yhtä hyvin hankkia myös esimerkiksi Spotify-lahjakortin.

Osallistu lahjakeskusteluun:
Continue Reading

Tuparilahja

Tuparilahja

Tuparilahja on kiva antaa, koska se on yleensä saajansa näköinen. Kaikkea arvostetaan, joten ei haittaa vaikka veisit paikalle vain ruusuja ja viinipullon. Kyseessä ei siis todellakaan ole mikään häälahjanakki, jossa sinut on laitettu ostamaan tuote x halusit sitä tai et. Tällä kertaa sinä saat päättää mitä viet lahjaksi tupareihin.

Tuparilahja
Kuva: Nick Page @ Flickr Creative Commons

Monesti tuparilahjan voi myös valita porukalla, jos halutaan panostaa johonkin hieman arvokkaampaan lahjaan. Mikäli teillä on siis kaveriporukka, voitte miettiä lahjaa yhdessä, koska tällä tavoin saatte yhden jonkun laadukkaan lahjan, mikä tulee säilymään kodissa ikuisesti. Sen lisäksi voi toki jokainen tuoda mukanaan esimerkiksi kukkia, suklaata, kahvia, viiniä tai mitä tahansa pientä haluakaan tuoda. Tuparilahja on helppo hankkia, eikä siihen ole sääntöjä.

Tuparilahjaksi jotain merkityksellistä

Vaikka tuparilahjaksi voi hankkia periaatteessa mitä vain, arvostetaan merkityksellisiä lahjoja vielä enemmän. Millainen on sitten merkityksellinen lahja? Yleisesti ottaen sen tulisi hyvä olla saajansa oloinen. Jos kyseessä on esimerkiksi pariskunnan tuparit, ja sinä tunnet ainoastaan pariskunnan miehen tai naisen, niin lahjan tulisi kuitenkin olla molemmille. Kannattaa siis miettiä esimerkiksi, miltä heidän edellisessä kodissaan näytti.

Jos molemmat ovat arkkitehtejä, on luonnollista hankkia esimerkiksi jokin arkkitehtuurista kertova klassikkokirja. Jos he tykkäävät sisustuksesta, kenties jokin laadukas pöytälamppu (esimerkiksi Finnish Design Shopista) tai vaikkapa Iittalan jokin kaunis kynttilänjalka. Jos molemmat ovat alkoholisteja, heille ei kannata kuitenkaan hankkia viinaa. Tämä osa oli vitsi 🙂

Tuparilahjaksi
Kuva: Wicker Paradise @ Flickr Creative Design

 

Perusperiaatteet tuparilahjojen kanssa ovat siis hyvin samanlaiset kuin monien muidenkin lahjojen kanssa: mitä paremmin tunnet illan isännän ja/tai emännän, sitä paremman lahjan pystyt hankkia helposti. Näistä ei kannata kuitenkaan ottaa stressiä sen enempää, vaan keskittyä siihen, että tällaisen lahjan hankkiminen on hauskaa.

Tässä muutamia muita tuparilahjavinkkejä:

  • Kahvimutteri ja laatukahvia
  • Laadukas viinikarahvi
  • Jokin sisustuselementti
  • Esimerkiksi Iittalan kynttilänjalka (”Nappula” on oma suosikkimme)
  • Robotti-imuri (hankkikaa porukalla)
  • Laadukas vieraskirja
  • Laadukkaita esimerkiksi koriste-esineitä
  • Salaattiottimet
  • Salaattikulho
  • Kaunis ja erikoinen postilaatikko
  • Teekannu
  • Saunatavaraa

Toivottavasti pääset näiden avulla alkuun! Muista, että tuparilahja – oli se mikä tahansa – on juuri hyvä, kun se tulee sinulta.

Osallistu lahjakeskusteluun:
Continue Reading

Kastelahja

Kastelahja

Kastelahja on sama periaatteessa sama asia kuin ristiäislahja, mutta asia ei ole täysin sama, koska kastelahjoja voivat saada myös muut kuin vauvat. Tämä johtuu siitä, että monissa uskonnoissa kasteet voidaan järjestää myöhemmin, mikäli henkilö ei ole esimerkiksi luterilainen syntyjään.

Kastelahja
Kuva: Ben Fitzgerald-O´Connor @ Flickr Creative Commons

Kastelahjaa valittaessa kannattanee panostaa johonkin kestävään, mikä kulkee mukana läpi elämän. Tämä sen takia, että lahja on syytä ostaa kastettavalle eikä hänen vanhemmilleen. Tätä ajatusta seuratessasi huomaat, että vaikka esimerkiksi viltti voi olla mukava lahja kastettavalle vauvalle, niin hän ei tee sillä oikeastaan mitään vanhempana, ellei sitten sattuisi antamaan sitä eteenpäin esimerkiksi omille lapsilleen tai lapsenlapsilleen.

Millaiset kastelahjat ovat suositeltavia?

Millaiset kastelahjat ovat sitten parempia kuin toiset? Ja voiko näin nyt yleensäkään sanoa, koska kaikki lahjathan ovat samalla tapaa tärkeitä ja arvostettuja. Jos katsotaan oikein perinteisiä kastelahjoja, niin silloin puhutaan varmasti kastelusikasta, valokuvakehyksistä ja erilaisista koruista ja riipuksista.

Kastelahjat
Kuva: Ben Fitzgerald-O´Connor @ Flickr Creative Commons

Kestäviä kastelahjoja ovat toki myös erilaiset kravattipinnit pojille, kalvosinnapit (kaiverretut) sekä periaatteessa kaikki kestävää materiaalia ovat tavarat. Tällaisissa on monesti haasteena se, että ei malteta hankkia jotakin tarpeeksi neutraalia ja klassista, joka kestää hyvin läpi ajan. Mikään ei nimittäin ole pahempaa kuin sen hetken suurin trendi, joka todennäköisesti on sitä vähiten haluttua tavaraa muutaman kymmenen vuoden kuluttua. Toki sitä on varmasti kiva katsella silloinkin ja sitä arvostetaan, mutta jotta korulle olisi myös aitoa käyttöä kannattaa sen valinnan suhteen olla tarkkana.

On olemassa myös laadukkaita säästölippaita, jotka voisivat sopia kastelahjaksi, mutta niin kuin kaikki tiedämme, raha on nykyään digitaalisia numeroita, joten sekään ei liene enää niitä parhaita lahjoja. Korurasiat tosin tulevat säilyttämään oman arvokkuutensa ja mystisyytensä, joten sellaiseen voi olla hyvä panostaa, mikäli kastelahja menee tytölle.

Jos kastelahjan saaja asuu esimerkiksi jollakin sukupihalla, josta hän tuskin tulee muuttamaan vähään aikaan, niin myös hänelle istutettu nimikkopuu voi olla upea lahja. Pääkaupunkiseudulla tällainen voi olla haastellisempaa, mutta maaseudulla hyvinkin kiva kastelahjavalinta. Ei kannata ottaa liikaa stressiä asiasta, vaan kuunnella omaa sydäntä ja antaa jotakin myös omannäköistä lahjaksi.

Muista kuitenkin, että hyvät lastentarvikkeet ovat myös aina hyvä lahja.

Osallistu lahjakeskusteluun:
Continue Reading

Ristiäislahja

Ristiäislahja

Ristiäislahja mietityttää monia ristiäisiin kutsuttaja vieraita, koska lahjansaaja on hieman tavallista nuorempi. On helpompi antaa joululahja omalle mammalle tai tuparilahja parhaalle kaverille kuin tämänkaltainen lahja vaikkapa omalle kummilapselle.

Ristiäislahja
Kuva: Pedro Klien @ Flickr Creative Commons

Ristiäisiin on kuitenkin suhteellisen helppo hankkia lahja, kun tietää mitä tekee. Ei tarvitse siis panikoida, vaan päinvastoin: ristiäiset ovat yksi kauneimpia juhlia, koska ne kuvastavat jollain tapaa niin kauniisti uuden elämän alkua. Ristiäislahja puolestaan on vain pieni muisto kaunista seremoniaa, joten sen kanssa kannattaa ottaa ihan lungisti.

Ristiäislahjaksi jotain aikaa kestävää

Mitä sitten hankkia ristiäislahjaksi? On olemassa joitain klassikkovaihtoehtoja, joihin voi aina turvautua. Tässä muutamia ristiäislahjaideoita:

  • Omena-, pähkinä- tai tammipuu omakotitalon pihalle
  • Kummilusikka
  • Kultaketju tai muu koru
Ristiäislahjaksi
Kuva: Kevin Briody @ Flickr Creative Commons

Täältä löydät myös asiantuntevan artikkelin hyvistä ristiäislahjaideoista.

Erilaiset vauvapeitot ja -peitteet ovat suosittuja lahjoja, mutta hieman haasteellisia sen takia, että jotkut niistä miellyttävät toisia mutta eivät toisia. Mikäli päädyt tällaiseen, hanki jotakin neutraalin väristä ja laadukasta. Yleisvinkkinä suosittelemme hankkimaan jotain kestävää ristiäislahjaksi, koska silloin vauva tulee myöhemmässä iässään saamaan iloa lahjasta.

Tässä vaihtoehtoisia lahjoja ristiäisiin:

Näistä saat jonkinlaisen idean siitä, mitä kannattaa hankkia. Eli kannattaa panostaa johonkin ”ikuiseen” ja pysyvään. Vaatteet ja muu krääsä sopivat enemmän sitten jouluun ja syntymäpäiviin. Lasten kanssa tulee kuitenkin kaikenlaisia koko ajan, eivätkä lahjat yleensäkään niissä ole pääosassa, koska lapsi osaa kyllä arvostaa kaikkea saamaansa. Ristiäiset ovat kuitenkin siitä erilainen tilaisuus, että ne vietetään vain kerran elämässä ja kyseessä on muutenkin huomattavasti virallisempi tilaisuus.

Se ei toki tarkoita sitä, että lahjan pitäisi olla rahalliselta arvoltaan korkeahintainen. Se tarkoittaa kuitenkin sitä, että kyseessä on sellainen tilaisuus, jossa ristiäislahja (katso myös kastelahjat) on hyvä olla hieman tarkemmin mietitty, samoin kuin esimerkiksi häälahjat.

Ristiäislahja tytölle vs pojalle

Onko sitten eroa siinä, hankitaanko ristiäislahjaa tytölle vai pojalle? Periaatteessa ei. Toki korurasia voi olla pojalle hieman erikoinen ratkaisu, ja silloin voi olla parempia hankkia esimerkiksi laadukkaat ja aikaa kestävät klassiset kalvosinnapit tai kravattipinssi. Säästötilit, osakesalkut ja muut sopivat yleensä sekä tytöille että pojille, joten ei muuta kuin hyvin mielin ristiäisiin.

Osallistu lahjakeskusteluun:
Continue Reading

Toisenlainen lahja

Toisenlainen lahja

Toisenlainen lahja -käsitteellä viitataan monesti esimerkiksi hyväntekeväisyyteen liittyvään lahjaan, jossa tietty rahasumma mahdollistaa joitakin asioita esimerkiksi kolmannen maailman lapselle. Toisenlaisia lahjoja voivat näissä viittauksissa olla myös esimerkiksi puiden istuttaminen tai jokin muu vastaava teko. Monesti käytetään myös termejä kuten ekologinen lahja tai eettinen lahja, ja näitä tarjoavat eri toimijat kuten esimerkiksi Kirkon Ulkomaanapu.

Toisenlainen lahja
Kuva: Trocaire @ Flickr Creative Commons

Toisenlaisia lahjoja voi kuitenkin olla muunkinlaisia, jos et halua hankkia lahjaasi Unicefin kautta tai lahjoittaa vuohia Kirkon Ulkomaanavun kautta. Miten olisi esimerkiksi omia kanoja maalle muuttaneelle ystävällesi? Tai vierailu lastensairaalaan, jossa annatte lahjan tuntemattomalle sairaalle lapselle. Siinä on toisenlainen lahja, joka luo vaurautta oman maamme talouteen. Tällainen on myös askel sivuun kaikesta materialismista ja jää varmasti mieleen.

Toisenlaiset lahjat Suomessa

On hyvä muistaa, että toisenlaisia lahjoja voi toteuttaa myös koti-Suomessa pientä luovuutta käyttäen. Siinä ei toki ole mitään pahaa, että antaa varallisuuttaan ulkomaiseen avustukseen – päinvastoin – siinä on kuitenkin ainakin yhtä paljon ideaa antaa sitä kotimaassamme. Tämä sen takia, koska monesti lahjasta saa tällä tavoin huomattavasti konkreettisemman ja koskettavamman kokemuksen.

toisenlaiset lahjat
Kuva: Nicolas Nova @ Flickr Creative Commons

Joulun alla voi esimerkiksi tarjota vähempiosaisille joulumieltä eri tavoin, mikä on varmasti joululahja, joka muistetaan sekä antajan että saajan suunnalta pitkään. Toisenlaisen lahjan voi toki antaa myös vaikka äitienpäivänä tai isänpäivänä, koska ne ovat yllättäviä valintoja, joita osataan arvostaa. Kannustamme kuitenkin miettimään jotain omatakeista ja mieleenpainuvaa sen sijaan, että tarttuisi siihen helpoimpaan syöttiin.

Esimerkiksi uuteen lastensairaalaan on kerätty rahoitusta jo pidemmän aikaa, joten kenties vierailu nykyisessä tilassa voisi olla hyvinkin erilainen lahja saajalleen. Se laittaa monesti asioita perspektiiviin, varsinkin jos on omassa arjessaan saanut olla terve ja hyväosainen. Se onkin usein tällaisten lahjojen tarkoitus: meillä länsimaalaisilla on jo kaikkea, mitä maailmasta on saatavilla ja niinpä hyppy pois itsekkyydestä kohti muiden auttamista ja huomioimista on aina positiivinen ele.

Onko sinulla joitain toisentyylisiä lahjoja, joita haluasit suositella? Kerro niistä muillekin. Yksi vinkki oli antaa vauva omalle rakkalleen.

Osallistu lahjakeskusteluun:
Continue Reading

Lahja miehelle

Lahja miehelle

Millainen on hyvä lahja miehelle? Tehtävä kuulostaa helpolta, koska miehiä on kiva yleistää, ja helppo miellyttää. Kaikki eivät kuitenkaan tykkää lätkästä tai jalkapallosta, joidenkin on kuultu karttavan olutta ja huhujen mukaan on myös miehiä, jotka eivät lämpene naistreffiseurasta. Älä kuitenkaan huolestu, koska meidän avullamme löydät juuri sopivan lahjan miehelle.

Lahja miehelle
Kuva: The Preiser Project @ Flickr Creative Commons

Eli vaikka miehet ovatkin Marsista (vai Venuksesta?), niin yleistyksillä voi lahjahankinta osua varpaaseen ja siitä voi tulla huutoa. Ei välttämättä suoraan sinulle, mutta poikapiireissä. Kannattaa siis taas tehdä taustatyö hyvin, jotta miehelle hankkimasi lahja on mahdollisimman mieleinen.

Mitä lahjaksi miehelle?

Mitä miehelle sitten kannattaa hankkia lahjaksi? Vaihtoehtoja on monia. Siinä missä lähes naisen kuin naisen saa hyvälle tuulelle varaamalle heille esimerkiksi kylpyläviikonlopun, miehille se menee harvoin läpi. Miesten anatomia on nääs vähän erilainen. Moni mies esimerkiksi pitää televisiota hyvänä ystävänään, joten jos siihen saa pariksi esimerkiksi langattomat kuulokkeet, jotka poistavat taustamelun, niin voi olla, että olet luomassa paratiisia sekä miehelle että itsellesi.

lahjaksi miehelle
Ei kukkia, kiitos! Kuva: Manu Praba @ Flickr Creative Commons

Tässä muutamia hyviä vaihtoehtoja, kun hankinnassa on nimenomaan lahja miehelle:

  • Langattomat treenikuulokkeet (esimerkiksi Beats by Dre)
  • Parturilahjakortti (ihan vaan vinkkinä)
  • Liput jääkiekko-otteluun (hänelle ja kaverille – ei sinulle ja hänelle)
  • Miesten ihonhoitotuotteita (jotkut arastelevat edelleen näiden ostamista)

Tuliko näistä mieleen jotain, mikä voisi sopia lahjaksi miehelle?

Miehelle mieleinen lahja

Miehelle mieleinen lahja on monesti sellainen, jota mies saa käyttää itse eikä hänen tarvitse jakaa sitä muiden kanssa. Tämä on siis taas yleistämistä. Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään häälahja, jossa pitäisi noudattaa tiettyjä etikettejä.

miehen lahja
Kuva: Carl Nenzén Lovén @ Flickr Creative Commons

Joku tykkää tatuointilahjakortista, joku ei. Joku rakastaa Spotify-lahjakorttia, joku ei. Jotain on helppo miellyttää kirjalla, joka kertoo maailman parhaista kelloista/whiskeystä/oluista/viineistä, joku toinen oksentaa ajatuksesta. Olisi siis hyvä tuntea mies, jolle lahjaa ollaan antamassa, koska se nakertaa aina ketä tahansa, kun saa lahjan joka ei sovi yhtään omalle luonteelle. Jos tykkää ainoastaan jalkapallosta ja saakin jääkiekkoaiheisen lahjan, sydän voi musertua.

Tässä vielä joitain lahjaidiksiä:

  • Pienpanimokierros
  • Sporttikello (Suunto tarjoaa hyvät ja nätit valikoimat, eikä tarvitse olla urheilija pitääkseen näistä)
  • Playstation-pelikone (salaa se kuitenkin haluaa sen)

Toivottavasti löytyy juuri sopiva lahja miehelle.

Osallistu lahjakeskusteluun:
Continue Reading

Joululahjaideoita

Joululahjaideoita

Joululahjaideoita mietittäessä lahja riippuu pitkälti siitä kelle se annetaan. Nykytrendinä on menty paljon siihen suuntaan, että perheissä ei enää anneta mitään rahallisesti arvokkaita lahjoja, ja monet lähtevät jouluksi jopa ulkomaille lomailemaan.

Joululahjaideoita
Kuva: Kevin Dooley @ Flickr Creative Commons

Niin tai näin, päätimme koota sinulle pienen listan joululahjaideoita, joiden toivomme saavan oman mielikuvituksesi vauhtiin. On hyvä muistaa kuitenkin se, että joku lahja voi olla toiselle äärimmäisen mieleinen, kun taas joku toinen voi saada siitä oksennusrefleksiä. Ei siis kannata ottaa turhaa stressiä.

Joululahjaideoista lahjan valintaan

Joululahjojen valintoja ei kannata miettiä liian tarkkaan, koska ei puhuta kuitenkaan mistään häälahjasta, joka voisi ehkä jota kuta närkästyttää. Kun saat idean, toimi ja hanki se, oli sitten heinäkuu tai joulukuun 23. päivä.

Joululahjaidea
Kuva: Knight Center for Journalism in the Americas, University of Texas at Austin @ Flickr Creative Commons

Tässä joitakin ideoita joululahjoille:

  • Virtual Reality -lasit sopii hyvin tekniikasta tykkääville.
  • GoPro -kamera sopii hyvin vauhdista pitäville.
  • Mutteripannu sopii kahvin ystäville.
  • Partasuti ja -öljy sopivat parrakkaille.

Nämä ovat vain joitakin ideoita joululahjoille. Kaikissa näissä suosittelemme panostamaan laatuun. On äärimmäisen mukavaa saada joululahjaksi, jotakin laadukasta mikä kestää läpi elämän. Tällä tavoin yksinkertainen ja suhteellisen edukaskin joululahja voi tuntua hyvin erityiseltä.

Täydellisen joululahjaidean metsästys

Ei ole olemassa sellaista asiaa kuin täydellinen joulahja. Sen takia kannattaakin suunnata ajatus siihen, että mikäli päättää antaa jollekin lahjan, se on hänelle mieleinen ja sopiva. Puutarhanhoidosta pitävä henkilö tulee rakastamaan puutarhakirjaa, kun taas jollekin toiselle se on hurja pettymys. Joku tykkää tatuoinneista, ja on unelmoinut sellaisesta: silloin tatuointilahjakortti voi olla hyvä lahja.

Joululahjaideat
Kuva: Mobilus In Mobili @ Flickr Creative Commons

Ei myöskään kannata ostaa toiselle lahjaa sen vuoksi, että haluaisi itse sen. Mikäli henkilö pitää samoista asioista kuin sinä, näin voi toki tehdä. Kannattaa silti olla varovainen ja yrittää miettiä kyseisen henkilön persoonaa, ja sitä mitä hän tykkää puuhastella. Tällä tavoin joulurauha säilyy vielä pitkään lahjan vastaanottamisen jälkeenkin.

Osallistu lahjakeskusteluun:
Continue Reading

Häälahja

Häälahja

Häälahja on monesti etiketin mukainen lahja, joten sen kanssa kannattaa olla suhteellisen varovainen. Hääjuhlia on kuitenkin nykyään kaikenlaisia ja niinpä myös häälahjojen kirjo on nykyään laajempi.

Häälahja
Kuva: Daniel Gonzales Fuster @ Flickr Creative Commons

Siinä missä hääseremoniat olivat ennen hyvin samankaltaisia, nykyään vietetään ties minkälaisia juhlia. Jotkut menevät naimisiin suurin elkein, toiset pienessä piirissä. Toisille perinteiset kirkkohäät ovat kaikki kaikessa, kun taas toiset tahtovat mennä naimisiin maistraatissa. Jotkut ottavat lainaa rahoittaakseen häänsä, toiset taas eivät välitä panostaa asiaan rahallisesti. Myös häälahja on nykyään sellainen asia, että siihen on monia erilaisia sääntöjä ja säännöttömyyksiä. Lahjahankintaan on kuitenkin hyvä laittaa ajatus tai kaksi, vähän niinkuin ristiäislahjankin kanssa.

Häälahjaksi jotain erilaista?

Siinä missä isänpäivälahjan tai miehen lahjan kanssa yleensäkin voi tehdä periaatteessa mitä tahansa, häälahjojen kanssa kannattaa olla hieman varoisempi, koska joku voi ottaa muuten nokkiinsa jos hankkii häälahjaksi mitä sattuu. On monia häätapauksia, joissa lahjat on suunniteltu hääparin puolesta jo etukäteen, joten siitä vaan sitten hankitaan listan mukaan. Persoonatonta, valitettavasti.

Häälahjaksi
Kuva: Daniel Gonzales Fuster @ Flickr Creative Commons

Jos kyseessä on hääjuhlat, joissa toivottu häälahja on tarkkaan määritelty jo etukäteen, niin kannattaako kaavasta poiketa? Lyhyt vastaus on, että ei kannata. Vastauksessa on kuitenkin harmaan sävyjä, riippuen hieman omasta suhteestasi hääpariin. Mikäli kyseessä on hyvin läheinen henkilö, on häälahjaksi helpompaa ja turvallisempaa hankkia jotain poikkeuksellista joutumatta selittelemään tekosiaan. Kuuntele siis vatsatunnettasi asian suhteen.

Häälahjavinkit

Edellä mainittujen etukäteen sovittujen häälahjojen lisäksi nykyhäissä toivotaan monesti lahjaksi rahaa, jolla rahoitetaan esimerkiksi hääparin häämatka. Haluamme silti antaa sinulle häälahjavinkit, joiden avulla saat hieman häälahjaideoita, joita voit sitten oman harkinnan mukaan miettiä hankittavaksi.

Häälahjavinkit
Kuva: Joe Shlabotnik @ Flickr Creative Commons

Tässä muutamia varmoja häälahjavinkkejä:

  • Lahjakortit toimivat aina hyvin, vaikka ovatkin äärimmäisen tylsiä vaihtoehtoja. Niitä kuitenkin arvostetaan, ja niillä voidaan hankkia jotakin, mistä jää muisto häistä. Ei siis kannata hankkia Prisman lahjakorttia.
  • Astiastot – Hyvin perinteistä, mutta silti arvostettua, koska ei ole mitään tylsempää kuin ostella itselleen astiastoja. Sen takia on ihanaa, kun joku muu tekee sen puolestasi. Tässä kannattaa kuitenkin olla sen verran hereillä, että tietää mitä astiastoa hääpari mahdollisesti kerää.
  • Me voisimme hyvin harkita myös jotain esimerkiksi edullisempaa, mutta silti laadukasta ja kestävää pienkodinkonetta, joka kulkee pariskunnan mukana läpi elämän. Tällainen voisi hyvin olla esimerkiksi laadukas kahvikone tai vaikkapa mehustin.
  • Elektroniikan saralta myös esimerkiksi jokin laadukas kannettava bluetooth-soitin voisi toimia hyvin. Ne ovat parhaissa tapauksissa hyvin laadukkaita, näyttäviä ja silti kohtuuhintaisia. Ne kulkevat mukana piknikille, takapihalle, mökille ja vaikka minne.

Toivottavasti sait jonkinlaisen idean, millainen häälahja voi olla, kun lähdet sitä miettimään. Nämä ovat kuitenkin yleensä hyvin erilaisia kuin joululahjat, joten ole tarkkana.

Osallistu lahjakeskusteluun:
Continue Reading

Isänpäivälahja

Isänpäivälahja

Millainen on hyvä isänpäivälahja? Se on kysymys, joka useimmilla tulee vastaan jossakin vaiheessa elämää. Ei ehkä noin syvällisesti ja filosofisesti, vaan enemmänkin metsästysnäkökulmasta: missä se on ja miten saan sen kiinni -ajatuksella. Mennäkö sieltä, missä aita on matalalla ja ostaa sukat. Vai tähdätäkö korkeammalle, ja hankkia elämyslahjakortti. Haasteelliseksi asian tekee se, että välillä sukat ovat se kaikista paras lahja isälle, kun taas elämykset menevät yli hilseen. Ja vice versa. Kyseessä ei kuitenkaan ole yhtä haasteellinen tapaus kuin äitienpäivälahja, joten ei hätää.

Isänpäivälahja
Kuva: Seif Sallam @ Flickr Creative Commons.

Kannattaa siis miettiä, millainen henkilö se oma isukki oikein on. Mistä se iskä tykkää, ihan oikeasti. Onko esmes jotain sellaisia asioita, joita hän ei elämäntilanteensa vuoksi tai jostakin muusta syystä pysty juuri nyt toteuttamaan, vaikka haluaisi. Ja nyt on hyvä muistaa, että isänpäivälahjan rahallinen arvo ei ole tärkeä. Tärkeintä on antaa toiselle tunne siitä, että hänet muistetaan ja häntä arvostetaan ja rakastetaan juuri sellaisena kuin hän on.

Kannattaa siis laittaa ajatusta iskälle annettavaan lahjaan. Siitäkin huolimatta, että hän kohottaa olkiaan ja sanoo, ettei se lahja ole ollenkaan tärkeä asia. Kyllä se on; ei se itse lahja, vaan ne ihmiset, jotka sen hänelle antavat. Daddy loves you guys. Voit siis hyvin ottaa yhteisselfien jossakin vaiheessa vuotta, ostaa sille hyvät ja laadukkaat kehykset, ja antaa sen lahjana. Kenties se on se täydellinen isänpäivälahja, jos et itse selfiekeppiä osta.

Mitä hankkia isänpäivälahjaksi?

Nyt pitäisi olla filosofian selkeä: hyvä lahja isälle marinoituu kaikessa rauhassa. Sitten ei muuta kun hommiin. Kannattaa vielä muistaa se, että on erilaisia isänpäiviä: on niitä isänpäiviä, jolloin lapset ovat muutaman vuoden ikäisiä; ja sitten on niitä isänpäivälahjoja, joita hankitaan esimerkiksi jo hieman vanhempien ”lasten” isukeille.

Siinä missä aivan pienten lasten iskä voi kiittää Jumalaa päästessään viideksi tunniksi yksin metsään, jo hieman vanhempien lasten iskä voi luulla joutuneensa helvettiin etuajassa.

Jotta tämä koko artikkeli ei menisi filosofiointiin, tässä muutama ihan konkreettinen idea siitä, mitä hankkia isänpäivälahjaksi:

  • Ray Ban Wayfarer -aurinkolasit. Yht’äkkiä vierelläsi on astetta coolimpi isäukko.
Isänpäivälahjaksi
Kuva: Robert Judge @ Flickr Creative Commons.
  • Pienpanimokierros
  • Whisky-maistiaiset
  • Kaksi lippua jääkiekon tai jalkapallon paikalliskamppailuun. Tai keikalle, mutta tässä kannattaa käyttää pelisilmää. Mikset samantien järkkäisi iskälle täydellistä kotikatsomoa kamujen kanssa: lasten kanssa pois maisemista, jääkaappi täyteen olutta ja muuta snacksia, eikä pienintäkään iskua vyön alle sen suhteen kuinkako monta olutta illan aikana kumottiin.
Isänpäivälahjat
Kuva: Moazzam Brohi @Flickr Creative Commons.
  • Sukat 🙂 Älä kuitenkaan ota niitä perinteisiä mustia, vaan törsää ja hanki esimerkiksi jotkut täysin överit: joko korkealta hinnaltaan ja laadultaan tai värimaailmaltaan. Go crazy!
  • Jos vauva on vastasyntynyt, mikset antaisi vastasyntyneen vauvakuvausta lahjaksi? Ainakin hän yllättyy positiivisesti.

Toivottavasti sait muutaman idea siitä, millainen se oma isänpäivälahja tulee olemaan.

Osallistu lahjakeskusteluun:
Continue Reading